keskiviikko 15. toukokuuta 2013

maanantain hyppelöt

Menin maanantaina kaksi tuntia peräkkäin, ensin oman tunnin lakulla, minkä jälkeen vielä korvaavan teemulla.


Olin hypännyt teemulla viimeksi 2½vuotta sitten maahankaivettuja, vähän sen jälkeen kun metsäkylässä aoitin, joten ei ollut hyppääminen helppoa :D ! Teemun hypyt suuntautuvat enemmän ylös kuin eteen, ja se on muutenkin sellainen reipas, aika herkkä ja nuori ja muutenkin sellainen, ketä tarvitsee paljon kannustusta ja tukea kaikessa. Se on kuitenkin todella kiltti, ja tekee todella harvoin mitään tyhmää.

Teimme aika itsenäisen raviverkan, asettelin ja taivuttelin teemua paljon, ja se tulikin todella mukavaksi ratsastaa. Ratsastimme laukkaa kevyessäistunnassa, tein eteenratsastusta & kokoamista vuorotellen, ja teemu liikkui todella kivasti myös laukassa.

Tulimme kerran pienen kavaletin ympyrällä. Unohdin ratsastaa, ja matkustamisesta teemu rokottaa heti menemällä ohi. Tulimme heti uudelleen ja nyt kun muistin ratsastaa, niin tulimme hyvään paikkaan ja tuli hyvä hyppy.
niinkuin varmaan huomaatte, mulla oli tekniikka vähän hakusessa :D!

Hyppelimme aika matalia, korkeimmillaan ehkä n. 50-60cm, mutta ihan hyvä näin kun ei meinannut löytyä sitä istuntaa sitten millään. Hyppäsimme 2askeleen sarjaa sekä okseria sekä harjoittelimme pitkää & automaattista myötäystä.

Poniin olin todella tyytyväinen, teemu on kyllä niin hieno tuntiponi nykyään ! Korjasi kuskin virheet, vaikka niitä tuli ihan liikaa. Harmi vaan että alan olemaan tuolle ponille vähän iso, olisi kiva mennä sillä vähän useamminkin esteitä (:!





luulin että poni menisi ohi, olin valmiina pidättämään, se hyppäsi, en päässyt oikein mukaan :D !





mörköponi!




njiaauu ! täysiä..



..ja kokoamista (:



lakutunnista tulee postaus myöhemmin, videokoosteen kera! Mutta tässä pientä maistiaista.. ;)





aina ei mee kaikki nallekarkit tasan, ponia ärsytti kun este tippu ;)!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

kouluilua ihanassa ilmassa!

Moikka! Olin tänään ratsastelemassa taas Iida-Marin ponilla, Lumilla. Ulkona oli todella kiva sää (:! Aurinko on paistanut koko päivän, ihanan lämmin muttei kuitenkaan tuskaisen kuuma. Kesä ♥

Aluksi otin ympyrällä käynnissä asetusta & taivutusta ja eteenpäinratsastusta. Lumi on aika laiska poni yleensä, mutta kunnon työstämisen jälkeen se liikkui kivasti pohkeen edessä, käynnissä ja ravissa. Ravilisäyksetkin sujuivat hyvin. Iitu rääkkäsi mua hetken niin, että menin ravia ilman jalustimia keventäen ylös-ylös-alas-ylös-ylös-alas. Ei meinannut onnistua, odotan innolla että pääsen leirillä Mian rääkkitunneille, siellä nimittäin tehdään tuota joka tunti!

Laukatkin menivät hyvin, välillä poni kiihdytteli ja välillä hidasteli. Lopuksi menimme kakspäällä, ja menin joka askellajia vähän ilman satulaa. Kävelimme maastossa loppukäynnit.

Huomasi että lumi toimi paremmin kuin ennen, laukat nousivat heti ja poni liikkui pätkittäin todella reippaasti ja mukavasti. Ehkä olen sitten kehittynyt vähän viime kerrasta ? ;)

Uusia kuvia ei ole, joten tässä muutama vanhempi kuva minusta ja lumista:


hyi mikä istunta :D!



lauantai 4. toukokuuta 2013

kesä takaisin ♥

miina tosiaan nukkui rauhallisesti yön aikana pois alkuvuodesta. Ikävä <3

tapetti <3

phouni <3






kolmijalkaponi!
hyvää kevättä kaikille toivottaa tapetti ♥
postaaan luultavasti huomenna lisää ! Erikoispostausideoita?