sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Pomppuja ja tuuppailua pisamalla

Maanantaina meillä oli taas estetunti ja mulla oli ratsuna pisama. Vähän jännitti mitä poni keksii mun päänvaivaksi, mutta ruuna oli oikein kiva ratsastaa eikä tehnyt mitään tyhmää! Hyppääminen jäi todella vähälle mutta olin todella tyytyväinen pisamaan, hieno poika! Kuvista kiitos Jaanalle :)





Menin pisamalla vielä korvattavan tunnin perään, joka oli koulutunti. Teimme paljon käyntiväistöjä, jotka vasempaan sujuivat hyvin mutta oikealle eivät ollenkaan. Pisama oli todella hyvä ja rento, ja saimme kehuja kaverilta joka ratsastelee pisamaa paljon :)!





tiistai 15. heinäkuuta 2014

suuri suru

Vadelma lähti keväällä toiseen paikkaan varsomaan. Kaikki meni hyvin, vadelma voi hyvin. Odottelin jo että saan tallin omistajalta viestin että varsa on syntynyt. Sainkin hieman erilaisen viestin mitä odotin.



"Moikka. Vadelma varsoi illalla kuuden aikaan tammavarsan. Valitettavasti varsa ei ollut ihan kunnossa ja se menetettiin. Vadelma näyttäisi olevan kunnossa, toki hetken on ihmeissään kun lapsi on poissa. Halauksia sulle!"

rakas ♥


Järkytys. Varsaa oli odotettu paljon, kauan ja hartaasti. Yhtäkkiä se onkin vain unelmaa. En tule näkemään ikinä tuota pientä kuin kuvista. Pettymys on suuri, suru vadelman puolesta puristaa rintaa ja saa palan kurkkuun. Itkut on kuitenkin itketty, ja nyt keskitytään Vadelmaan. Mun on pakko olla vahva. Pakko jaksaa käydä vadelman luona, vaikka sen etsivät silmät ja apea katse satuttavat. Mun on kuitenkin pakko jaksaa. Rakkaan Vadelman takia. Vadelma on fyysisesti kunnossa, toivon että myös henkisesti.

Vadelma tuli kuitenkin takaisin kotiin, ja se tuo paljon iloa. Aina vadelman kanssa puuhaillessani mietin, että koskakohan se varsoo? No, se varsoi jo..

Lepää rauhassa metsäkylän mustikka ♥

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ei oikotietä onneen

Nyt on vuorossa taas mielipidepostaus, mutta sitä ennen pieni tiedotus.

Vadelma tuli eilen takaisin kotiin- tosin ilman varsaansa. Varsa oli pakko lopettaa tietyistä syistä joita on turha tulla kyselemään. Hevonen ei ole minun joten jos haluaa tietää tarkemmin voi kysellä hevosen omistajalta.


Sitten itse aiheeseen:

"Ei oo olemassakaan
oikotietä onneen"

Mielestäni nuo sanat Cheekin biisissä kuvaavat ratsastusta paremmin kuin hyvin. Kukaan joka on ensimmäistä kertaa hevosen selässä ei osaa ratsastaa hevosta oikeinpäin tai hypätä 160cm esterataa hevosystävällisesti ja puhtaasti. Treeniä, hikeä, mustelmia, murtumia, kipua, itkua, naurua, ja vielä lisää treeniä. 







"täytyy pumppaa, painaa, hustlaa, graindaa"

Jotkut kuitenkin olettavat esimerkiksi oman hevosen saatuaan, että yhdessä yöstä heistä on tullut taitavia ratsastajia ja he voivat haukkua muita päin naamaa tai selän takana. Muiden epäonnistumisille nauretaan ja omista epäonnistumisista syytetään hevosta.  Missä on kunnioitus muita kohtaan? Missä on se ajatus, että treenaamalla oppii? Missä on se ajatus, että virheistä oppii? Miksi syytetään hevosta, kun vika on 99% tapauksista satulan päällä? 

"Mieti itse minkä hinnan oot valmis maksaa
menestyminen on kallist paskaa
monesti meinannu otsaan sarvi kasvaa
ja kesken jättäminen ollut harkinnassa"

Välillä ei vain suju. Monta tuntia peräkkäin menee huonosti, ja ilo lähtee harrastamisesta. Mutta jos haluaa oikeasti pärjätä, täytyy vain psyykata itsensä kestämään huonommat ajat ja uskoa parempiin. Täytyy löytää uudelleen ilo tästä ihanasta harrastuksesta, rakkaus hevosiin itselläni on niin suuri että se auttaa jaksamaan. 

"aaah, mut se voittaa joka kestää kipuu"

Se todellakin voittaa joka ei lopeta harrastusta tapaturman jälkeen. On totta, että monet haluaisivat jatkaa mutta ovat loukkaantuneet niin pahasti etteivät voi. Mutta jotkut lopettavat kesken ja se on valitettavaa. Monilla heillä olisi potentiaalia kehittyä ja monet heistä harmittelevat myöhemmin että miksi eivät jatkaneet. 



"Jos kuvittellaan elämää pelinä
motto: tee älä selitä"

Myönnän, itsekkin syyllistyn tähän välillä vaikka ei olisi syytä. Mutta aina loppujen lopuksi myönnän itse olevani syypää huonosti menneeseen tuntiin tai kisoihin. Hevosta ei pidä syyttää, se tekee kaiken jos vain osaat pyytää, ainakin yleensä. 


Itse rakastan tätä lajia niin paljon, että vaikka ei ole olemassakaan oikotietä onneen, jaksan vain yrittää aina. Hevoset tekevät tästä harrastuksesta niin hienon, kiitos siitä♥ 

Onko teille käynyt ratsastuksen parissa tapaturmia, ja jos on, miten olette psyykanneet itsenne jatkamaan harrastusta?