Menin muutama viikko sitten Orpolla puomitunnilla. Olin ihan innoissani, orpo on ihan superhauska heppa! Orpo ei kamalasti erikoisuuksia osaa ja sen takapääkin on todella huono, mutta se yrittää aina parhaansa. Sillä oli alusta asti todella paljon energiaa ja käteni olivat kovilla! Laukasta ja puomeista se vasta innostuikin, eikä mulla ollut kamalasti sananvaltaa kun tamma päätti lähteä. Menimme ravissa ja laukassa puomeja, ravissa myös yhdellä kädellä, jossa ideana oli saada pidettyä linja suorana ilman ohjia. Se sujui helposti meiltä, vaikka tammalla olikin vähän kiire ;) Orpo oli kuitenkin todella kiva, rento ja letkeä ja kulki pätkittäin todella nätisti. Vielä kun sen takapään saisi kuntoon ja toimimaan..:(
Tosiaan tuosta tunnista on kaksi viikkoa joten en sen enempää kerro koska en kamalasti muista :D Tästä pääsette kuitenkin katsomaan videota.
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
tiistai 9. joulukuuta 2014
Joy
Eilen pääsin koekaniiniksi 6vuotiaan Joyn selkään. Se ei ollut ennen ollut ryhmässä, ja sen huomasi muille luimimisesta ja sähläämisestä, mutta heppa tottui äkkiä muiden läsnäoloon ja ahtauteen. Menimme volteilla puomikasoja joista hän innostui! Muutamat kunnon loikat tuli ja laukkapyrähdyskin saatiin. Sitten kun piti laukata, Joy lähtikin vähän odotettua kovempaa joten lopputunnin vain kävelimme ja ravailimme gramaanien kanssa kun muut hyppäsivät.
Tosiaan videolla näkyy tuo ensimmäinen pyrähdys, mulla lähti ohjat ihan kokonaan käsistä niin oli pakko vetää ne tonne ylös että sain edes jotenkin pidätettyä ja kerättyä ohjat takaisin käteen :D Ainakin teillä riittää nauramista ;)
En nyt valitettavasti ehdi yhtään kirjoittamaan enempää huomisen äidinkielenkokeen takia!
videoon tästä

keskiviikko 26. marraskuuta 2014
tahmea, tahmeampi, tahmein
Moikka! Maanantaina mulla alkoi koulussa yhteishakuilta samaan aikaan kuin ratsastustunti, joten päätin jättää ratsastuksen väliin. Pääsinkin heti eilen korvaamaan tuon tunnin. Ella lähti mutkien kautta seurakseni tallille joten sain tännekin jotain materiaalia!
Tallille päästyäni oli kamala jännitys- enkai joudu menemään kellään reippaalla hevosella.. Saimme maanantaina viimeiset HPV- rokotteet ja eilen käsi oli vielä siinä kunnossa, ettei sillä olisi paljoa ohjista kiskottu.. (ja pliis nyt valitukset pois "ei niistä ohjista kiskota", ymmärrätte varmasti pointin jos käytätte päätänne!). Listassa luin kuitenkin lakun kohdalla ja tulin todella iloiseksi, tuon pienen palleron selässä olinkin viimeksi kesällä!
Kuntoonlaitossa meinasi tulla vähän kiire, mutta Ellan avulla sain ponin ajoissa valmiiksi. Laku oli oikein nätisti hoidettaessa eikä yrittänyt yhtään possuilla♥ Sillekkin ponille pitäisi jostain löytää paljon enemmän aikaa..:(
Alkuverryttelyt teimme käynnissä ja ravissa ihan vaan ympyröitä tehden ja tempoa muutellen. Laku oli kunnon tahmatassu eikä meinannut kuunnella raippaakaan! Laukassa verkkasimme ympyröillä ja siinä laku alkoi liikkua sentään hieman paremmin- tosin ylläpitäminen oli työn ja tuskan takana ja ratsastukseni näytti aivan järkyttävältä..
Teimme tunnilla pari kertaa todella hauskaa tehtävää: Piti ratsastaa volttia hyvässä käynnissä, asetus sisään. Keskihalkaisijan kohdalle tasajalkapysähdys, asetus säilyy sisälle. Pysähdyksestä piti saada hevonen ottamaan ensimmäinen askel ulkojalalla. Onnistuimme tässä hyvin lähes jokakerta, kyllä laku osaa!
Jossain vaiheessa tuntia päätin ottaa myös jalustimet jalasta, ponin askelissa on paljon helpompi istua ilman jalustimia kun ne ovat niin pehmeät!
Lopussa teimme myös vähän nostoja ja temponhidastuksia ravissa voltilla. Aluksi laku siirtyi hidastuksessa aina käyntiin, mutta lopuksi saatiin yksi hyvä hidastus ja saatiin kävellä loppukäynnit.
Oli kyllä ihanaa päästä taas tuon ponin selkään! Se on kyllä kamalan pullea ja laiska nykyään.. Noh niin ne ponit muuttuu niin kuin ihmisetkin.. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)