Eilen, perjantaina suuntasimme kohti metsämäkeä yhden aikaan kaksi hevosta trailerissa. Toimin Moonan kisahoitajana, ja mukana oli myös toinen ratsukko samalta tallilta. Aamu alkoi heti kiireessä, kun emme saaneet hokkeja paikoilleen ja kuljetussuojatkin olivat kadonneet.. Pääsimme kuitenkin ajoissa lähtemään ja kisapaikallakin oli hyvin aikaa. Moona ja Glitter saivat 90cm tulokseksi 8virhepistettä, mutta toinen kyydissä ollut heppa nappasi 5.sijan samasta luokasta! Fiilis oli siis hyvä tallille palatessa.
Tänään kisat alkoivat jo kymmeneltä, ja Moona oli hakemassa minua ja Emmaa jo puoli kahdeksan aikaan. Tänään kisat menivät paremmin, ja ratsukko pääsi ilman virhepisteitä maaliin! Tässä kuitenkin kisavideopostaus tai oikeastaan kooste, toivottavasti tykkäätte!
lauantai 11. heinäkuuta 2015
torstai 9. heinäkuuta 2015
tammaa moikkaamassa
Tänään oli ihana päivä, pääsin moikkaamaan pitkästä aikaa entistä treeniheppaani, Millaa eli nykyisin Karkkia! Se on kaverillani omistuksessa, ja lähdimmekin puolen päivän aikaan bussilla tallille. Kaverini Iitu kysyikin että "tunnistatko ketä on Karkki" ja tottakai tunnistin rakkaan tamman ♥ Vasta sen nähdessäni tajusin kuinka hirveä ikävä on ollut ja tunteet nousivat pintaan kun sain rapsutella vanhaa treenikaveria.
Kävimme ensin kävelemässä maastossa pienen lenkin Iitun ratsastaessa ja minun kuvatessa. Sen jälkeen suuntasimme kentälle jossa pääsin itse selkään yli vuoden jälkeen! Tuli heti niin tuttu, turvallinen ja kotoisa olo vaikka tamma onkin rauhoittunut ja järkevöitynyt paljon.
Karkista on tullut todella rauhallinen käsitellä, ennen se oli kauhea jyrä ja sählä mutta nyt se käyttäytyi kokoajan maltillisesti. Kentällä oli vähän jännittäviä juttuja mutta niihinkin se reagoi lähinnä säpsähtämällä. Se kulki todella rentona suurimman osan ajasta ja sen omistajakin oli ylpeä siitä miten hienosti tamma käveli♥
Näytin jokaikisessä kuvassa aivan järkyttävältä joten oli pakko sutata naama.. Kiitos Iitulle kun pääsin moikkaamaan murua, ypäjälle lähtiessäni aikaa ei riitä siihen varmaankaan enää vaikka kuinka haluaisin :(
![]() |
Karkki & minä metsäkylässä treeneissä |
niin kaunis ♥ |
Näytin jokaikisessä kuvassa aivan järkyttävältä joten oli pakko sutata naama.. Kiitos Iitulle kun pääsin moikkaamaan murua, ypäjälle lähtiessäni aikaa ei riitä siihen varmaankaan enää vaikka kuinka haluaisin :(
tiistai 30. kesäkuuta 2015
Paljon heppailua
Sunnuntaina olin töissä aamusta ja illalla matkasimme Ellan kanssa vielä ratsastamaan Helmi ja Ransu. Minä hyppäsin Helmin selkään ilman satulaa, ja tajusin lähes saman tien sen olleen huono idea. Helmillä on melko tuntuva säkä ja varsinkin ravaaminen oli tuskaa. Sain ohjeeksi jumpata helmiä, ja taivuttelinkin sitä paljon ympyröillä ja kaarevilla urilla. Ravissa sain yhden todella hyvän pätkän, mutta siihen se jäikin. Laukkaa otin yhdet ympyrät molempiin suuntiin, vain sen verran että sain Helmin vähän heräilemään. Helmi olikin melko jäykkä ja rasittava ratsastaa, mutta enpä ollutkaan sillä joulun jälkeen mennyt koulua!
Eilen suuntasin aamulla jälleen töihin, jonka jälkeen lähdin Kartanolle kuvaamaan Moonaa. Moona ratsasti Glitterin jonka jälkeen heitti minut kotiin. Kotona söin ja lähdinkin metsäkylään, missä pääsinkin heti auttamaan hevosen lastauksessa. Meinasikin tulla kiire laittaa Ransua kuntoon, mutta onneksi Moona auttoi. Moona siis tuli kuvaamaan minua, hänelle kiitos materiaaleista!
Jo alkukäynneissä oli hermo kireällä kun poni ei voinut edes kävellä. Se pyrki kokoajan vain kentän keskelle muiden hevosten luo ja mateli laiskasti. Aluksi teimme käynnissä ja ravissa kiemuroita ja keskityimme asetuksiin. Oikealle Ransu asettui hyvin mutta vasemmalle se vain oikoi niinkuin aina.
Verryttelyn jälkeen siirryimme kahdelle pääty-ympyrälle, jossa teimme temponmuutoksia ja pysähdyksiä ilman jalustimia. Ransu tuli ihan kivaksi ratsastaa tässä vaiheessa, vaikka ravilisäykset olivatkin lähinnä pää ylhäällä kaahottamista.
Sitten aloimme nostamaan laukan käynnistä, laukkaamaan puolikkaan ympyrän ja siirtämään raviin ja käyntiin. Laukat nousivat yllättävän hyvin mutta Ransu ei meinannut millään edetä laukassa. Annoinkin sille aika kunnolla pohkeita, jolloin oikea pohkeeni alkoi krampata. Pysäytin ransun hetkeksi ja hieroin pohjettani, jolloin pahin kipu lakkasi ja pystyin jatkamaan.
Loppuraveissa pienensimme ja suurensimme ympyrää vuorotellen. Loppuraveissa ransu oli melko rento ja mukava ratsastaa. Tunnin jälkeen poni pääsi pesulle sillä se oli hionnut ihan kunnolla :D!
Video tulee johonkin myöhempään postaukseen sillä elokuvatyökalu kieltäytyy yhteistyöstä tällä hetkellä..

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)