Verryttelimme hevoset ravissa aika itsenäisesti, menimme puomeja pitkälläsivulla ja ympyröillä. Vilma oli heti alkuverkoissa kiva, omalla moottorilla toimiva, pidätteet eivät menneet heti läpi mutta kyllä nekin parin pysähdyksen jälkeen.
hups, kädet :D |
Laukassa tulimme näin:
Eli laukassa ensin kolme laukkapuomia, jonka jälkeen pääty-ympyrä millä kolme laukkapuomia. |
Aloimme tulemaan ihan vain yhtä ristikkoa ravissa pitkälläsivulla ponnistuspuomin kera. Ajattelin aluksi että "tää on helppoa.." mutta ei ollutkaan- en päässyt oikein hyppyihin mukaan aluksi kunnolla, ja oli outoa kun ei voinut katsoa ponnistuspaikkaa. Lisäksi vilma yritti kokoajan rikkoa laukalle ristikkoa lähestyttäessä.
Toiseen suuntaan piti saada myös oikea laukka ristikolta pelkän painon avulla, ensin ei oikein sujunut mutta toisella tai kolmannella kerralla saimme oikean laukan, ja siitä ei tietenkään ollut videota...:D Kiitos kuitenkin kuvaamisesta venlalle ja kuvista nennalle!
Loppuraveissa vilma oli oikein hieno!
Video tunnista
kuvaako nenna siis ihan pyynnöstä ja maksatko hänelle jotain?! :o tosi onnistuneita kuvia pimeässä meneesissa saanut :oo
VastaaPoistatuleeko nenna kuvaamaan ihan pyynnöstä vai kuvaako edes muita kuin kavereita :DD
ja hyvin vilma meneee, mut häikkkää vaa se ku pitää kieltä ulkona..xd
No nenna tulee itse omasta tahdostaan kuvailemaan :) En maksa nennalle mitään, ystävän palveluksia :D ! Niin on, nenna osaa!
PoistaHmm en tiedä, tota sun täytyy kysyä ihan nennalta, http://nennanblogi.blogspot.fi/
Juu, se on vilman tapa :D! Kiitos!
Hienot videoni xd Mut siin kameraa käytän keinovaloo koska muute Se näkyy mustana :oo
VastaaPoistaaaa o:
Poistamiks ihmeessä naputat ravissa koko aika sen kylkiä, vai näyttääkö se vaan?? ja eiks se oo kovan käden merkki kun heppa pitää kieltä ulkona? niin mulle ollaan sanottu...
VastaaPoistaen varmasti naputa, näyttää vaan. :) ja kyllä se yleensä onkin, mutta vilma pitää kieltä aina ja kaikilla ratsastajilla ulkona, ja minulle on lisäksi sanottu että minulla on pehmeä käsi. :)
Poista