LUUKKU 12 - Elämäni hevoset

En tiedä oikein mihin uskoa. Siihen, että on olemassa yksi elämän poni ja yksi hevonen, vai vain jompikumpi, vai voiko niitä olla monia elämän eri vaiheissa. Tällä hetkellä elämässäni on kuitenkin kaksi ponia ja yksi hevonen ylitse muiden- prinssi, laku ja vadelma.

Prinssistä tykkäsin heti kun metsäkylässä aloin käymään. Keväällä tulee täyteen sen kanssa 4vuotta, hoitajana 3vuotta. Voin rehellisesti sanoa, että minulla ja prinssillä on hyvä, molemminpuoleinen luottamussuhde, mutta paljon on vielä parannettavaa.
Prinssin avulla olen tajunnut, että ratsastaminen ei ole tärkeintä. Ja prinssi on maailmani tärkein asia. En voisi edes kuvitella elämää ilman sitä. Se ei olisi elämää.

Joo mä rakastan sua enemmän ku mitään, ja sun rakkaus on ollu parasta mitä mul on ollu ikinä♥

Vadelma. Vadelma on vain nuori suokkitamma, joka juoksee ja sählää. Kiltti se on kuin mikä, mutta miten siihen voi kiintyä tai miten siitä voi muka tykätä?

Noh, en ratsasta sillä varsinkaan esteitä kovin mielelläni, sillä mun kokemattomuus ja vadelman kokemattomuus ei sovi yhteen. Haluan kuitenkin luoda siihen hevoseen hyvän suhteen sen hoitajana, sillä olen (valitettavasti) ehtinyt siihen jo kiintyä. Vadelman luona pitäisi käydä joka päivä, muuten se angstaa kun menen sitä moikkaamaan. Lopuksi se on kuitenkin aina tulossa mukaan kun lähden karsinasta. Se on vielä aika lapsi, ja se on kunnia, että juuri minua pyydettiin sen hoitajaksi. Periaatteessa meidät siis johdatettiin yhteen, mutta tällä hetkellä se on minulle yksi kolmesta elämäni tärkeimmästä asiasta, enkä halua päästää siitä ikinä irti. ♥

mamman rakas sähläri♥ Mitä enemmän sua opin tuntemaa
Ni sitä enemmän mä rakastan ja sydän on sun kokonaa♥ 

Laku, miten joku voi muka tykätä purevasta ponista jolta ei saa mitään vastakaikua, vaan se puree, luimii, puree ja puree? Eikö sellaista ponia kuuluisi pelätä? Ei. Mä oon oppinut tuntemaan sen ponin niin hyvin puolessatoista vuodessa, että tiedän ettei se pure pahuuttaan. Siitä on tullut vain huono tapa. Se ei pidä pienistä lapsista, ja kun se aistii pelon, se puree. Jos se puree minua, käsken sitä. Voin olla sen karsinassa vaikka vain istuskelemassa ilman että lakulla on riimua päässä. Jos se puree, käsken, ja se lopettaa. Laku tietää etten pelkää, mutta se on sille pinttynyt tapa. Kun lakua rakastaa, se rakastaa takaisin, vaikkei sitä uskoisikaan. Se on oikeasti upea, kiltti ja lempeä poni, mutta se täytyy vain oppia tuntemaan. Se ei ole todellakaan mikään hullu tappaja, päinvastoin, suloinen pieni pallero, joka on vain saanut elämässään liian vähän rakkautta ja ihan vääränlaisen kodin, ratsastuskoulun.

"Vaik tää maailma kaatuis meijän ympäriltä, vaik tapahtuis mitä pitäisin käsiä sun ympärilläs, enkä antais tapahtua mitään pahaa, vaan halaisin kovaa ja sanoisin kuinka paljon rakastan" ♥